Historia

Vesiliikennetoiminta yhtiöllä alkoi v. 2003, kun tuli ostettua entisestä Ruotsin armeijan maihinnousualuksesta ensin puolikas osuus ja heti sen vuoden lopulla toinenkin puolikas. Visio mitä aluksella voi tehdä suomalaisessa järvimiljöössä alkoi valjeta. Niinpä entinen miekka taottiin auraksi ja alukseen tehtiin ohjaamo/salonki, asennettiin vintturi keulaan, rakennettiin sauna alakertaan etukannen alle. Alus rekisteröitiin matkustaja-/lastialukseksi siis monikäyttöön. Sitten tuli saatua laiturivalmistajan edustus, sitä myötä kalusto lisääntyi, asennuslautta valmistui ja toinenkin lautta. Alukatti-työvene hankittiin v. 2011, millä mahdollistui venekuljetukset myös pienemmille henkilöryhmille ja tavaroille. Nosturi asennettiin Ahti 219 – alukseen v. 2016 ja myöskin tuli hankittua isompi ponttooni Anna nimeltään, millä onnistui myös isompien koneiden ja tavaramäärien kuljetukset. Monenlaiiin töihin on ruvettu ja niitä voi katsella Referenssit-sivulla, missä niitä on mainittu jonkin verran.